Digitaalisen toimittamisen syyskausi on alkanut
Palvelun aikana on toimitettu jo 1,7 miljoonaa kuvaa
Digitaalinen toimittaminen on tutkijasalitoiminnan tapaan käynnistynyt jälleen heinäkuun kestäneen kesätauon jälkeen. Aineistoja voi siis taas tilata digitoitaviksi Turun, Vaasan ja Hämeenlinnan toimipaikoista.
Kevätkauden lukuja digitaalisesta toimittamisesta
Turku ja Vaasa liittyivät mukaan digitaalisen toimittamisen palvelumalliin alkukeväästä. Maaliskuun puolivälin ja kesäkuun lopun välisenä aikana palvelussa käsiteltiin kaikkiaan 785 tilausta.
Niistä 42 tilausta todettiin sellaisiksi, että niitä ei voitu toimittaa, vaan ne annettiin tilaajan niin halutessa käytettäväksi paikan päällä tutkijasalissa. Loput noin 740 tilausta toimitettiin keskimäärin noin 13 päivän toimitusajalla.
Vuonna 2026 noin 75 % kaikista tilauksista oli julkisia ja noin 5 % käyttölupaa vaativia. Loput noin 20 % tilauksista oli toimipaikkojen asiakaskoneiden kautta tutkittavissa.
Asiakaskunnasta lähes 90 % on tehnyt maaliskuusta lukien enintään 5 aineistotilausta. Sitä enemmän tilanneita henkilöitä on joitain kymmeniä. Jakauma on pitkälti ennakko-odotusten kaltainen, sillä ennen digitaalisen toimittamisen aloitusta sen piirissä olleiden toimipaikkojen asiakkaista noin kolmannes kävi paikan päällä tutkimassa noin 1-2 koteloa vuoden aikana. Nämä asiakkaat ovat nyt mitä ilmeisimmin tehneet aineistotilaukset digitaalisella toimittamisella. Isompia aineistomääriä tutkivat lienevät jakaantuneet digitaalisen toimittamisen ja saliasioinnin hyödyntäjiin niin, että suurimmat aineistomäärät tutkitaan edelleen tyypillisesti paikan päällä.
1,7 miljoonaa aineistokuvaa
Kaikkiaan digitaalisen toimittamisen pilottivaiheen käynnistymisestä eli lokakuusta 2024 alkaen palvelun kautta on toimitettu jo noin 1,7 miljoonaa aineistokuvaa. Miljoonan kuvan rajapyykkiä juhlittiin tammikuussa ja mahdollisuuksien rajoissa on, että toinenkin miljoona ehtii täyttyä vielä tämän vuoden aikana.
Kiitos kaikille asiakkaillemme palvelun aktiivisesta käytöstä, sekä palautteista, jotka auttavat meitä jatkuvasti parantamaan palveluitamme.
Mikä digitaalinen toimittaminen?
Digitaalinen toimittaminen on Kansallisarkiston tarjoama palvelu, jolla saat tilaamasi tietoaineiston sähköisesti Astia-palveluun, yleensä noin kahden viikon kuluessa tilauksesta.
Voit kerrallaan tilata maksutta yhden arkistoyksikön digitaalisesti toimitettuna kustakin digitaalisen toimittamisen piirissä olevasta toimipaikasta.
Jos toimitettuun aineistoon ei sisälly käyttörajoitteita, on se kaikkien asiakkaiden vapaasti käytettävissä. Käyttörajoitettuja aineistoja voit tutkia Kansallisarkiston tutkijasalien asiakaskoneilla.
Digitaalista toimittamista täydentävät kaikille avoimet tutkijasalipäivät, harkinnanvarainen itsepalveluasiointi ja ilmoittautumiseen perustuva laajennettu asiakaskoneasiointi, mikä mahdollistaa rajoitettujen digitaalisten aineistojen tutkimisen kaikille myös itsepalveluasiointiaikoina.
Lue lisää digitaalisen toimittamisen sivuilta ja kokeile itse!
Tutustu myös
-
31.8.2026 13:00
Eduskunnan arkistointi siirtyy sähköiseen aikaan yhteistyössä Kansallisarkiston kanssa
Eduskunta ottaa käyttöön Kansallisarkiston sähköisen arkistoinnin palvelun, mikä parantaa asiakirjojen pitkäaikaissäilytystä, tietoturvaa ja löydettävyyttä.
-
27.8.2026 9:36
Sisältöhakuun lähes puoli miljoonaa uutta kuvaa
Uusien aineistojen lisäksi Sisältöhaun ominaisuuksia on päivitetty niin, että hakuun voi valita useampia kokonaisuuksia eri sarjatasoilta.
-
25.8.2026 11:05
Käyttörajoitetut aineistot laajempaan käyttöön Vantaalla
Aineistot käytettävissä lokakuusta lähtien joka aukiolopäivä