Inker-Anni Linkola-Aikio

Olen Inker-Anni Linkola-Aikio ja työskentelen ylitarkastajana Saamelaisarkistossa. Olen Saamelaisarkiston edustaja AIDA II –johtoryhmässä ja Suomen puolella hankkeen yhteyshenkilö rahoittajille, hankekumppaneille ja Kansallisarkistossa sisäisesti.

Olen kotoisin Helsingistä, mutta mennyt naimisiin ja asettunut asumaan Inariin. Saamenmaahan ja kulttuuriperintötyöhön tutustuin jonkin verran jo lapsuudenkodissani. Isäni Martti J. Linkola työskenteli museoalalla ja oli Museoviraston edustajana mukana mm. Saamelaismuseo Siidan perustamisessa Inariin. Saamenmaa olikin lähellä hänen sydäntään; hän on kerännyt täällä etnologisia tutkimusaineistoja ja kirjoittanut artikkeleita, mutta myös nauttinut vaeltamisesta metsissä ja tuntureilla. Vaikka olen kasvanut Etelä-Suomessa, niin Saamenmaa oli tuttu lapsuudessani, kun seurasin mukana isän työ ja vapaa-ajan matkoille ja tutustuin isän ystäviin. Itse muutin pohjoiseen vuonna 1996.

Minulla on maisterintutkinto suomalais-ugrilaisesta kielentutkimuksesta Helsingin yliopistosta ja tohtorintutkinto koulututkimuksesta Lapin yliopistosta. Tutkimuskiinnostukseni onkin ollut kieli ja kielen asema koulutuksessa. Suurimman osan työuraani olen ollut töissä eri kouluissa: Karigasniemen peruskoulussa, Saamelaisessa toisen asteen koulussa Sámi joatkka- ja boazodoalloskuvlassa Koutokeinossa ja saamelaisessa korkeakoulussa Sámi allaskuvlassa ja lyhyitä sijaisuuksia peruskouluissa Nuorgamissa ja Hetassa.

Vuonna 2014 aloitin työt Saamelaisarkistossa Inarissa ja niinpä olin alusta asti mukana AIDA-projektin suunnittelussa, rahoituksen hakemisessa ja projektin aloittamisessa. Kahden vuoden virkavapaan jälkeen palasin taas Saamelaisarkistoon vuonna 2019 ja suunnilleen samoihin aikoihin saimme tiedon, että AIDA on saanut jatkorahoituksen. AIDA II lähti käyntiin keväällä 2020 ja minä pääsin taas ilokseni työskentelemään AIDA:n parissa.

Työskennellessäni Saamelaisarkistossa olen päässyt näkemään, miten arvokkaita lähteitä arkistot ovat tiedon siirtämisessä tuleville sukupolville. Meidän arkistojen luovuttajille on tärkeää, että heidän elämäntyönsä ja kokoelmansa ovat nuorten löydettävissä, kun he itse eivät enää voi tai halua niitä käyttää. Arkistoimalla voidaan varmistaa, että tiedot säilyvät ja löytyvät myös myöhemmin. Olen myös nähnyt sen ilon, minkä arkiston vierailijat ja tutkijat ovat kokeneet löytäessään etsimänsä tiedon tai yllättäviä dokumentointeja esi-isistään. Kouluyhteistyössä taas on ollut mukava seurata sitä, miten jännittäväksi oppilaat kokevat arkistoon ja historiaan tutustumisen. Arkistoilla on myös merkitystä kulttuurisessa elvytystyössä ja identiteetin vahvistamisessa. Saamelaisen musiikkiakatemian opiskelijat ovat etsineet ja elvyttäneet arkistoista löytämiään esivanhempien joikuja. Kun Kolttasaamelaisten arkisto Gramota sai kansainvälistä huomiota ja tunnustusta päästessään Maailman muisti –listalle, oli tällä prosessilla merkitystä koko yhteisön itsetunnolle. Arkistoasiakirjojen avulla voidaan myös todistaa oikeuksia. Arkistot ovat myös olleet taiteellisen työskentelyn lähteenä ja niitä on käytetty mm. installaatioissa ja filmeissä.

Vaikka duodji ei sinällään ole minulle tuttu ala, olen iloinen AIDA II:ssa työskentelystä. Pidän paljon valtioiden rajat ylittävästä yhteistyöstä, koska se avaa uusia näkökulmia asioihin. On mielenkiintoista työskennellä erilaisten instituutioiden kanssa. AIDA II:ssa olemme yhteistyössä korkeakoulun ja museon kanssa, jotka lähestyvät duodjia kukin vähän omasta näkökulmastaan. Siinä missä arkistossa säilytetään duojáreiden elämästä ja työskentelystä kertovia asiakirjoja, museossa on myös duodjiesineitä ja materiaaleja ja korkeakoulussa taas keskitytään duodjin opetukseen ja tutkimiseen. Uskon oppivani AIDA II:n aikana paljon. Astun itselleni uuteen duodjin maailmaan tehdessämme yhteistyötä duojáreiden kanssa. Opin duodjiajattelusta, duojáreiden elämästä, duodjin tekemisestä, näyttelyiden pystyttämisestä ja duodjiterminologiasta. Luulen, että sama oppimisen ilo on meillä kaikilla AIDA II:ssa. Odotankin innokkaasti työpajoihin osallistumista, uusien ajatusten ja näkemysten kuulemista ja uutta tapaa katsoa arkisto- ja kulttuuriperintötyötä.

Iloitsen siitä, että AIDA II –projektin kautta pääsemme katsomaan arkiston toimintaa ja työskentelytapoja uudella tavalla. Keskustelut ja ajatusten vaihto, myös kriittiset näkemykset, ovat tärkeitä ja osoittavat asioiden monimuotoisuutta sekä auttavat kehittämistyössä. Mielessäni on nyt muutamia kysymyksiä, joita me arkistotyöntekijät pohdimme yhdessä duojáreiden kanssa tämän projektin aikana. Miten duojárit parhaiten löytäisivät inspiraatiota arkistoista? Miten arkistot parhaimmalla tavalla auttavat duojáreita välittämään muille sitä, mikä heille on arvokkainta duodjin tekemisessä? Mitä mahdollisuuksia uusi teknologia antaa duojár-arkistojen esille tuomisessa ja saavuttamisessa? Minkälaiset eettiset kysymykset liittyvät duojár-arkistoihin? Mikä rooli arkistolla on duodjiajattelun ja kulttuurin siirtämisessä tuleville sukupolville? Ja mikä siis on saamelainen arkisto nykyajassa? Emme ehkä löydä vastauksia kaikkiin näihin kysymyksiin kahdessa vuodessa ja varmasti herää myös uusia kysymyksiä, mutta olemme jännittävällä retkellä.

Lähde mukaan!