Hanke: Digitoimme kaikki Kansallisarkiston kokoelmiin kuuluvat talvisodan aineistot
Talvisodan 90-vuotispäivään mennessä talvisodan aineistot on käytettävissä digitaalisesti ja niihin on tehty sisällöntunnistus.
Kansallisarkisto käynnistää Talvisota 90 vuotta -hankkeen.
Tavoitteena on, että talvisodan 90-vuotispäivään 30.11.2029 mennessä Kansallisarkiston kokoelmiin kuuluvat talvisodan aineistot on digitoitu ja käytettävissä digitaalisesti. Kyse on yhteensä noin 1,5 hyllykilometrin aineistokokonaisuudesta.
Talvisodan sotapäiväkirjat on digitoitu jo aiemmin ja ne kuuluvat Kansallisarkiston käytetyimpiin digitaalisiin aineistoihin.
Digitointi ja sisällöntunnistus tuovat aineiston helposti käyttöön
Sisältötunnistamme digitoidut aineistot, ja ne ovat hyödynnettävissä eri tieteenalojen tutkimuksessa Suomessa ja kansainvälisesti. Hankkeen tulokset tukevat myös koulujen ja museoiden pedagogisia tarpeita sekä palvelevat suuren yleisön kiinnostusta sotahistoriaan.
Talvisodan digitaalisen aineistokokonaisuuden avulla voi esimerkiksi tarkastella sodan kulkua koko rintamalla päiväkohtaisesti tai rajata aineisto vaikka niihin asiakirjoihin, joissa mainitaan yksittäinen sotilas tai joukko-osasto.
Tiedon löytyminen helpottuu huomattavasti niin sukulaistensa sotataipaleesta kiinnostuneille kansalaisille kuin akateemisille tutkijoille. Digitaalinen aineisto mahdollistaa myös täysin uudenlaisten, esimerkiksi tekstinlouhintaan perustuvien tutkimusmenetelmien käytön.
Tavoitteena tiedon säilyttäminen tuleville sukupolville
Vuonna 2025 sotaveteraanien nuorin ikäluokka täyttää 100 vuotta. Hankkeemme kunnioittaa sotaveteraaneja tuomalla talvisodan arkistoaineistot nykyisten ja tulevien sukupolvien käyttöön saavutettavasti digitaalisessa muodossa.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sen historiapolitiikka ovat lisänneet talvisotaan liittyvän tiedon ajankohtaisuutta.
Hanke etenee saamansa rahoituksen mukaisesti. Tavoitteenamme on saada hankkeelle sekä julkista että yksityistä rahoitusta muun muassa maanpuolustusta lähellä olevilta säätiöiltä.
Lisätietoja
Ilkka Jokipii
[email protected]
puh. 029 533 7341
Tutustu myös
-
22.12.2025 10:01
Turun ja Vaasan toimipaikat siirtyvät digitaaliseen toimittamiseen maalis-huhtikuussa
Valmistelu Turun ja Vaasan toimipaikkojen siirtymiseksi digitaalisen toimittamisen piiriin etenee. Paikkoihin hieman erilaiset toimintamallit.
-
16.12.2025 8:59
Toimittaja Unto Hämäläisen puhe Suomalaiset Venäjällä 1917-1964 -hankkeen päätösseminaarissa
Toimittaja Unto Hämäläisen kirjoitus Helsingin Sanomissa käynnisti laajan tutkimushankkeen.
-
15.12.2025 15:06
Yli 6 000 tuomittua – Kansallisarkiston tutkimushanke selvitti suomalaisten kohtaloita Stalinin vainoissa
Kansallisarkiston laaja tutkimushanke on selvittänyt ensimmäistä kertaa luotettavasti, kuinka monta Suomen kansalaista ja entistä kansalaista tuomittiin Stalinin vainoissa vuosina 1937–1938. Luvut ovat korkeita, mutta selvästi alhaisempia kuin julkisuudessa on usein esitetty.