Maarit Tyrkölle Vuoden arkistoteko -palkinto
Poikkeuksellisen merkittävä arkistointityö toi Tyrkölle Arkistojen päivän toimikunnan myöntämän kunnianosoituksen.
Poikkeuksellisen merkittävä arkistointityö
Maarit Tyrkölle myönnettiin perjantaina 25.10. Vuoden arkistoteko -palkinto. Palkinto on Arkistojen päivän toimikunnan myöntämä kunnianosoitus, jolla halutaan nostaa esille arkistojen kannalta tärkeitä tekoja rohkaisemalla ja palkitsemalla aktiivisuutta, hyviä ideoita ja konkreettista arkistotyötä.
Tyrkkö on tehnyt poikkeuksellisen merkittävän työn oman arkistonsa järjestämisessä ja luovuttamisessa osaksi kansallista asiakirjallista kulttuuriperintöä.
Tyrkkö on viiden vuoden ajan huolellisesti järjestänyt, luetteloinut ja kuvaillut aineistojaan, minkä lisäksi hän on omakustanteisesti digitoinut merkittävän osan aineistosta.
Arkistojen päivän toimikunta toivoo, että Tyrkön esimerkki rohkaisee myös muita toimijoita luovuttamaan arvokkaita yksityisiä aineistoja arkistoihin.
Palkitussa arkistotyössä analoginen henkilöarkisto ja digitaalinen äänitekokoelma
Henkilöarkisto sisältää biografista ja Tyrkön toimittajanuraan liittyvää aineistoa. Arkistossa on haastatteluiden ja lehtijuttujen valmisteluun liittyviä aineistoja, muun muassa käsikirjoituksia, juttujen eri versioita, taustatietoja ja muistiinpanoja.
Henkilöarkistoon sisältyy myös 70- ja 80-lukujen poliittista historiaa valottavaa aineistoa. Mukana on residentti Urho Kekkosen elämään ja toimintaan liittyvää aineistoa, esimerkiksi päiväkirjamerkintöjä Tyrkön ja Urho Kekkosen välisistä keskusteluista.
Äänitekokoelma koostuu haastatteluista, joita Tyrkkö nauhoitti työskennellessään toimittajana ja tietokirjailijana vuosina 1970–2019. Hän on jo luovuttanut ensimmäisen osan tästä aineistosta Kansallisarkistoon. Tämä osa painottuu 1970- ja 1980-lukuihin ja sisältää 281 C-kasetilta digitoitua äänitallennetta.
Tyrkkö vieraili Kansallisarkiston Arkistopodissa kertomassa palkitun arkiston sisällöistä ja muodostusprosessista keväällä 2024. Voit kuunnella jakson Simplecast-palvelussa.
Äänitekokoelman toisen osa Kansallisarkistoon keväällä 2025
Toinen osa keskittyy Maaritin myöhempään uraan 1990- ja 2000-luvuilla, jolloin hän työskenteli erityisesti muistelmaprojektien ja lääketieteeseen liittyvien aiheiden parissa.
Lisäksi Suomalainen Sanomalehtimiesliitto on käynnistänyt Maaritin aloitteesta hankkeen, jossa ryhdytään kokoamaan Toimittajan työ – kokoelmaa. Tavoitteena on kerätä liiton jäsenistöltä merkittävää aineistoa heidän uransa varrelta, kuten haastatteluja ja median tapahtumiin liittyviä muistoja, ja liittää ne osaksi liiton arkistoa Kansallisarkistossa.
Lue lisää Vuoden arkistoteko –palkinnosta.
Maarit Tyrkön henkilöarkiston kuvailu Kansallisarkiston Astia-palvelussa.
Maarit Tyrkön äänitekokoelman kuvailu Kansallisarkiston Astia-palvelussa.
Tutustu myös
-
20.12.2024 11:07
Ohje arkistoitavien asiakirjojen digitoinnista päivitetty
Uusi ohje korvaa ja kumoaa Kansallisarkiston aiemmat vaatimukset hävittämiseen tähtäävään digitointiin ja erikoisaineistojen digitointiin
-
19.12.2024 10:33
Tuomiokirjahaun häiriö korjattu
Tuomiokirjahaku oli poissa toiminnasta 19.–20.12. Nyt palvelu toimii taas normaalisti.
-
13.12.2024 10:55
Jo 100 000 kuvaa toimitettu digitaalisesti – toimitusajat lyhenemään päin
Digitoimme asiakkaiden tilaamat aineistot Hämeenlinnassa.