Hyppää sisältöön

Kansallisarkisto irtisanoo yt-neuvottelujen tuloksena 12 työntekijää

Julkaisuajankohta 9.12.2022 12.19
Tiedote

Kansallisarkiston yt-neuvottelut päättyivät 28.11. Neuvotteluiden perusteena olivat tuotannollis-taloudelliset syyt. Lopullinen sopeuttamistarve vuodelle 2023 on 800 000 euroa.

Kansallisarkiston yt-neuvottelut päättyivät 28.11. Neuvotteluiden perusteena olivat tuotannollis-taloudelliset syyt. Lopullinen sopeuttamistarve vuodelle 2023 on 800 000 euroa.

Yt-neuvotteluiden tuloksena tehtävät toimenpiteet kohdistuivat 29 henkilöön. Heistä kahdeksan valitsi irtisanomiskorvauksen ja 12 irtisanottiin. Lisäksi yhdeksän henkilöä siirtyy organisaation sisällä toisiin tehtäviin tai uuden työnantajan palvelukseen tai on sopinut eläkkeelle siirtymisestä. Irtisanottujen henkilöiden osalta irtisanomisperusteina olivat tehtävien uudelleen organisointi, erityistehtävien vähentäminen, viranomaisohjauksen ja tietopyyntöpalveluiden tehostaminen ja asiakaspalvelun supistaminen.

Toiminnalle kestävä pohja rakenteellisilla uudistuksilla

Kansallisarkiston toiminta digitalisoituu, ja digitaaliset palvelut ovat jatkossa arkiston ensisijainen palvelukanava. Samaan aikaan taloudellinen tilanne on heikentynyt, eikä tarvittavia kustannussäästöjä ole voitu saavuttaa ilman henkilöstövähennyksiä.

Kansallisarkiston uusi organisaatiorakenne tulee voimaan vuoden 2023 alussa. Rakenteellisilla uudistuksilla luodaan taloudellisesti kestävä pohja toiminnalle. Uusi organisaatio tukee toimintaa digitaalisessa ympäristössä ja mahdollistaa entistä paremmin henkilöstön osaamisen kehittämisen.

Kansallisarkiston toimintamenoista 40 prosenttia muodostuu kiinteistökustannuksista. Kustannusten jatkuva kasvu edellyttää kiinteistöjen karsintaa tulevina vuosina.

Lisätietoja:
pääjohtaja Päivi Happonen, puh. 050 468 8762, [email protected]

Tiedote