Hyppää sisältöön

Kansallisarkisto supistaa aukioloaikojaan koko maassa alkuvuodesta 2023 – taustalla vähentyneet asiakaskäynnit

Julkaisuajankohta 16.12.2022 12.22
Tiedote

Kansallisarkiston aukioloajat 1.1.–31.3.2023 on julkaistu.

Kansallisarkiston aukioloajat 1.1.–31.3.2023 on julkaistu.

Tutkijasalien asiakaskäynnit ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Kahdessakymmenessä vuodessa pudotus on yli 80 prosenttia. Samanaikaisesti digitaalisten aineistojen saatavuutta on parannettu ja niiden käyttö on kasvanut – yli 90 prosenttia asiakkaista käyttää vain digitaalisia palveluitamme. Digitoituja kuvia on yli 166 miljoonaa.

Marraskuussa kysyimme asiakkailtamme, millaiset aukioloajat palvelisivat heitä parhaiten, jos tutkijasalien aukioloaikoja supistettaisiin. Reilusti yli puolet 770 vastaajasta piti parempana, että arkiston toimipaikat olisivat auki harvemmin mutta pidemmän aikaa.

Kyselyssä ilmeni, että suurin osa, keskimäärin noin 75 % asiakkaistamme asioi arkistossa kerran kuukaudessa tai harvemmin. Vastausten perusteella arkistossa vieraillaan pääosin koko aukioloajan, ja ilta-aukioloajat ovat suosittuja osassa toimipaikoista.

Tutustu kyselyn tuloksiin: Aukioloaikojen asiakaskysely 2022: raportti tuloksista (pdf).

Arkisto on harvemmin auki, mutta päiviä ei ole lyhennetty

Kyselyn tulosten pohjalta olemme supistaneet aukioloaikoja siten, että palvelemme asiakkaitamme mahdollisimman kattavasti. Se tarkoittaa, että vaikka arkisto on harvemmin auki, se on auki koko päivän 9:stä 16:een. Päiviä ei siis ole lyhennetty.

Ilta-aukioloajat säilyvät pääosin samoina kuin aiemmin. Aukioloajat ovat jatkossa viikonlopun yhteydessä, kuten kyselyssä toivottiin. Kaikkialla muualla paitsi Hämeenlinnassa arkisto on auki myös perjantaisin. Kaikki tutkijasalit ovat maanantaisin kiinni, myös Helsingissä. Saamelaisarkisto Inarissa on auki varauspohjaisesti maanantaista torstaihin.

Muutokset on pyritty mahdollisuuksien mukaan tekemään suhteessa toimipaikkojen asiakaskäynteihin ja toimitettuihin tilauksiin. Alla olevasta kuvaajasta voi nähdä alkuvuoden 2022 toteutuneet asiakaskäynnit toimipaikoittain.

Keräämme palautetta ja kokemuksia muutoksesta koko alkuvuoden ajan, ja kehitämme toimipaikkakohtaisia aukioloaikoja sen pohjalta. Hyödynnämme marraskuussa tehdyn kyselyn tuloksia myös jatkossa. Tarkoitus on päivittää aukioloaikoja vuosineljänneksittäin.

Lisätietoja

  • pääjohtaja Päivi Happonen, paivi.happonen(at)kansallisarkisto.fi, puh. 050 468 8762
Tiedote