Astia-verkkopalvelussa ylimääräiset huoltokatkot 16.9. ja 25.9.
Keskiviikkona 25.9. digitaaliset kuvat eivät näy klo 6–16.
Astia-verkkopalvelussa on luvassa ylimääräisiä huoltokatkoja.
- Maanantaina 16.9. koko palvelu on pois käytöstä klo 9–16. Aineistoja ei voi hakea tai selata eikä tietopyyntöjä tehdä.
- Keskiviikkona 25.9. digitaaliset kuvat eivät näy klo 6–16.
Tiedämme, että tänä vuonna Astiassa on ollut tavallista enemmän huoltokatkoja. Ne ovat kuitenkin välttämättömiä taustajärjestelmien päivityksen vuoksi.
Kiitämme kärsivällisyydestä ja pahoittelemme katkosta aiheutuvaa haittaa.
Päivitys 16.9. klo 14: pidennetty katkon loppumisaikaa klo 16:een.
Päivitys 24.9. klo 11: pidennetty katkoa 25.9. klo 6–16.
Arkistoinnin ohjaus
Löydät Arkistoinnin ohjaus -sivustolta tietoa arkistoinnin suunnittelusta ja toteuttamisesta, muun muassa arkistointia koskevia määräyksiä ja ohjeita sekä tietoa tulevista koulutuksista.
Sivustolla on myös ohjeet
- arkistoitavan viranomaisaineiston siirtämisestä Kansallisarkistoon ja
- yksityisarkiston luovuttamisesta Kansallisarkistoon
Kansallisarkisto on arkistotoimen asiantuntijaviranomainen
Ohjaamme, neuvomme ja koulutamme digitaalisen ja analogisen aineiston hallinnan, arkistoinnin ja arvonmäärityksen kysymyksissä.
Mikäli et löydä sivuilta vastausta kysymykseesi tai sinulla on johonkin aihealueeseen liittyviä lisäkysymyksiä, ole meihin suoraan yhteydessä.
Uusimmat tiedotteet
-
25.9.2024 11:20
Koronapandemia-ajan tietojen arkistoinnin laajentaminen julkisessa hallinnossa päätökseen
Koronapandemian aikana Kansallisarkistossa tehdyn arkistoimisen laajentamisen kyselyn tulosraportti ja analyysi nyt luettavissa.
-
24.9.2024 13:35
SÄHKE2-suosituksesta on julkaistu uusi versio
Uuteen versioon on lisätty Sähke2-siirtoskeemaan liittyviä huomioita.
-
17.5.2024 14:40
Uusi tietopankki arkistointia tukeville oppaille ja ohjeille julkaistu
Arkistoinnin osaaja -tietopankki täydentyy vaiheittain.
-
29.4.2024 16:02
Sähköisen arkistoinnin palvelu -kyselyn tulokset
Helmikuussa järjestetyn sähköisen arkistoinnin palvelun viestintää koskevan kyselyn tulokset ja jatkotoimenpiteet