Kesän aukioloajat on julkaistu – muutoksia tehtiin asiakaspalautteen perusteella
Kansallisarkisto on julkaissut tutkijasaliensa aukioloajat ajalle 1.4.-3.9.2023. Aukioloajoissa on huomioitu asiakkailta alkuvuoden aikana kerätty palaute, ja esimerkiksi Oulussa aukioloja on lisätty palautteen perusteella.
Kansallisarkisto on julkaissut tutkijasaliensa aukioloajat ajalle 1.4.-3.9.2023. Aukioloajoissa on huomioitu asiakkailta alkuvuoden aikana kerätty palaute, ja esimerkiksi Oulussa aukioloja on lisätty palautteen perusteella.
Aukioloaikojen suurimmat muutokset koskevat Oulun toimipaikkaa, joka on jatkossa avoinna myös keskiviikkoisin ja aineistojen noutoon ei tarvita ennakkovarausta. Lisäksi Joensuun toimipaikassa toimituksia tehdään jatkossa myös perjantaisin. Jyväskylän toimipaikka on jatkossa avoinna vain keskiviikkoisin ja torstaisin. Katso kaikki aukioloajat täältä
Kaikki tutkijasalit suljetaan heinäkuun ajaksi ja Vaasan toimipaikan osalta kesätauko on heinäkuun alusta elokuun 22. päivään.
Aukioloaikojen täydennysten osalta on kuunneltu asiakkailta alkuvuoden aikana kerättyä palautetta. Kiitos kaikille palautekyselyyn vastanneille! Toivomme asiakkailta myös jatkossa kommentteja ja palautetta siitä, miten voimme kehittää toimintaamme niin tutkijasalipalvelujen kuin muidenkin palvelujen osalta. Erillisten palautekyselyiden ohella palautetta voi antaa Kansallisarkiston verkkosivuilta löytyvän palautelomakkeen kautta.
Tutustu myös
-
13.3.2026 14:57
Digitaalinen toimittaminen starttaa Turun toimipaikassa 16.3.
Turun toimipaikka ottaa käyttöön digitaalisen toimittamisen palvelun maanantaina 16. maaliskuuta 2026.
-
12.3.2026 9:15
Infotilaisuus: tutkijasalipalvelut Rauhankadun remontin aikana
Tervetuloa Teamsissa järjestettävään infotilaisuuteen keskiviikkona 29.4. klo 14.00–15.30.
-
11.3.2026 16:27
Astian taustajärjestelmässä tehdään ylläpitotöitä
Ylläpitotyöt vaikuttavat kuvien saatavuuteen