Takaisin Kansallisarkiston hankintalinjaukset
Kansallisarkiston hankintalinjaukset
Kansallisarkiston hankintapolitiikka perustuu voimassa oleviin hankintalinjauksiin, joiden perusteella aineistotarjoukset hyväksytään tai hylätään.
Otamme vastaan kansallisesti merkittäviä yksityisiä yhteisö- ja henkilöarkistoja, samoin kuin yhteiskuntailmiöitä ja kansalaisyhteiskuntaa dokumentoivia yksityisiä aineistoja.
Kansallisesti merkittävät arkistot ovat arkistoja, jotka Kansallisarkisto katsoo kulttuurihistoriallisesti merkittäviksi ja tutkimuksen tarpeet turvaaviksi arkistoaineistoiksi oman hankintapolitiikkansa puitteissa. Kansallisarkisto kehittää hankintapolitiikkaansa vuosien 2024–2025 aikana.
Aineistoja otetaan vastaan mahdollisimman eheinä ja kattavina kokonaisuuksina. Yhä toiminnassa olevilta järjestöiltä emme ota vastaan 10 vuotta nuorempaa analogista tai digitaalista aineistoa.
Valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti toimivien yhteisöjen alimman organisaatiotason arkistoista otetaan pääsääntöisesti vastaan vain tutkimuksen tarpeet turvaava otanta.
Emme lähtökohtaisesti ota vastaan liikearkistoja ja muita aineistoja, jotka kuuluvat sovitun kansallisen hankintapoliittisen työnjaon mukaisesti jonkin toisen arkiston hankintapolitiikan piiriin. Lisäksi kotiseutuarkistoilla on roolinsa paikallisten yksityisten aineistojen talteen saamisessa.
Jos sinulla yksityisenä toimijana on hallussasi julkisen tehtävän hoitamisesta kertynyttä alkuperäistä asiakirja-aineistoa, eikä esim. kunta tai hyvinvointialue ole määrännyt arkistoitaville asiakirjoille säilytyspaikkaa, tee aineistotarjous Kansallisarkistolle. Ellei kyseisestä aineistosta ole tehty seulontapäätöstä, tee ensin Kansallisarkistolle seulontaesitys.
AV-aineistoja, mahdollisia muita teknisin apuvälinein tutkittavia aineistoja sekä homeisia tai huonokuntoisia analogisia aineistoja otamme vastaan vain digitoituina. Suosittelemme, että digitaalisessa muodossa laaditut asiakirjat myös arkistoidaan digitaalisessa muodossa (eikä tulosteta paperille) ja käsin allekirjoitetut asiakirjat digitoidaan.
Arkistoinnin ohjaus
Löydät Arkistoinnin ohjaus -sivustolta tietoa arkistoinnin suunnittelusta ja toteuttamisesta, muun muassa arkistointia koskevia määräyksiä ja ohjeita sekä tietoa tulevista koulutuksista.
Sivustolla on myös ohjeet
- arkistoitavan viranomaisaineiston siirtämisestä Kansallisarkistoon ja
- yksityisarkiston luovuttamisesta Kansallisarkistoon
Kansallisarkisto on arkistotoimen asiantuntijaviranomainen
Ohjaamme, neuvomme ja koulutamme digitaalisen ja analogisen aineiston hallinnan, arkistoinnin ja arvonmäärityksen kysymyksissä.
Mikäli et löydä sivuilta vastausta kysymykseesi tai sinulla on johonkin aihealueeseen liittyviä lisäkysymyksiä, ole meihin suoraan yhteydessä.
Onko arkistointi sinulle uusi asia tai haluatko muuten vain kerrata perusteita? Aloita tästä: Arkistoinnin toimenpidepolku, Mitä arkistointi tarkoittaa.
Uusimmat tiedotteet
-
9.4.2025 10:03
Ryhti ja Sapa kuntien käyttöön – kansalliset ratkaisut kehittävät rakennusvalvonta-aineistojen arkistointia
Arkistoinnin kokonaissuunnittelu on kunnissa ajankohtaista. Lue, miten kunnat voivat parhaiten varmistaa eri aikoina kerättyjen rakennusvalvonta-aineistojen säilymisen ja käytettävyyden.
-
5.3.2025 15:03
Selkeyttä ja sujuvuutta digitaaliseen arkistointiin – Kansallisarkiston lausunto arkistointilaista
Arkistointilain tavoitteet ovat oikeansuuntaisia ja kannatettavia.
-
3.2.2025 17:10
Tietosuoja, tiedonhallinta ja arkistointi -seminaarin tallenne julkaistu
Seminaarin aiheina olivat mm. lainsäädäntöuudistukset sekä tiedon elinkaarihallinta.
-
20.1.2025 13:08
Sähköisen arkistoinnin palvelu on nyt avoinna koko julkishallinnolle
Kaikki julkishallinnon toimijat voivat nyt siirtää arkistoitavaksi määrätyn digitaalisen tietoaineiston Kansallisarkiston Sähköisen arkistoinnin palveluun (Sapa).
Tiedotearkisto