Kansallisarkiston Talvisota 90 -hanke avaa uusia mahdollisuuksia tutkimukselle ja turvaa veteraaniperinnön säilymistä
Talvisodan aineistojen digitointi vastaa luotettavan historiatiedon kasvavaan tarpeeseen ja lisää sen saavutettavuutta.
Kansallisarkisto on käynnistänyt Talvisota 90 -hankkeen, jossa keskeiset talvisotaa koskevat arkistoaineistot digitoidaan ja saatetaan verkkoon käytettäviksi talvisodan 90 -vuotismuistovuoteen 2029 mennessä.
”Hankkeen tavoitteena on kehittää tutkimusedellytyksiä ja mahdollistaa aivan uudentyyppisten tutkimuskysymysten esittäminen. Lopputulos palvelee sukulaistensa sotataipaleesta kiinnostunutta kansalaista yhtä lailla kuin tiedeyhteisöä”, kommentoi Kansallisarkiston pääjohtaja Päivi Happonen hankkeen aloitusseminaarissa perjantaina 27.3.
Tekstintunnistus avaa uusia tutkimusmahdollisuuksia
Talvisodan sotapäiväkirjat on digitoitu jo aiemmin, ja ne kuuluvat Kansallisarkiston käytetyimpiin digitaalisiin aineistoihin. Talvisota 90 -hankkeessa tätä kokonaisuutta laajennetaan merkittävästi.
Digitoidut aineistot sisältötunnistetaan, mikä helpottaa tiedon löytymistä niin yksittäisistä henkilöistä kuin joukko-osastoista sekä mahdollistaa esimerkiksi sodan kulun tarkastelun päiväkohtaisesti.
Hankkeessa digitoidaan jopa 15–20 miljoonaa sivua, jotka tulevat saataville Astia-verkkopalveluun. Tulokset tukevat tutkimusta sekä Suomessa että kansainvälisesti ja palvelevat myös koulujen ja museoiden pedagogisia tarpeita sekä suuren yleisön kiinnostusta sotahistoriaan.
Tavoitteena tiedon säilyttäminen tuleville sukupolville
Hankkeen keskeisenä tavoitteena on säilyttää talvisotaan liittyvä tieto tuleville sukupolville sekä kunnioittaa veteraanien perintöä tuomalla aineistot saavutettavasti kaikkien käyttöön.
Talvisotaan liittyvän tiedon merkitys korostuu nykytilanteessa, sillä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja siihen liittyvä historiapolitiikka ovat lisänneet kiinnostusta ja tarvetta luotettavalle tiedolle.
Päivi Happonen
Pääjohtaja
[email protected]
Ilkka Jokipii
Yksikönpäällikkö
[email protected]
Maija Mäkikalli
Suunnittelija
[email protected]
Tutustu myös
-
15.4.2026 15:24
Kohti historiallista väestörekisteriä: teknologia avaa uusia tutkimusmahdollisuuksia
Kansallisarkisto työskentelee ratkaisujen parissa, jotka mahdollistavat historiallisten aineistojen vaivattoman linkittämisen digitaaliseksi rekisteriaineistoksi.
-
14.4.2026 15:08
Turun digitaalinen toimittaminen on tuonut Astiaan uusia aineistoja ”täl pualt ja tois pualt jokkee”
Uusi palvelu on otettu innolla vastaan; aineistoja on tilattu jo 90 arkistoyksikköä. Aineistojen toimitusaika on keskimäärin 9 päivää.
-
9.4.2026 13:23
Digitaalinen toimittaminen käynnistyy Vaasan toimipaikassa
13.4. lähtien pääset tilaamaan Vaasan toimipaikassa säilytettäviä aineistoja mistä päin Suomea tahansa.