Turun tutkijayhteisö keskusteli Kansallisarkiston kanssa digitaalisesta toimittamisesta – palvelu Turkuun aikaisintaan helmikuussa 2026
Kansallisarkisto ei luovu tutkijasalipalveluista, vaikka digitaalinen toimittaminen laajenee. Palveluiden määrä sovitetaan todelliseen tarpeeseen.
Kansallisarkisto järjesti Turun yliopiston tutkijayhteisölle suunnatun keskustelutilaisuuden digitaalisesta toimittamisesta 3.12.2025.
Suunnitelmana on laajentaa palvelu Turkuun aikaisintaan helmikuussa 2026.
Digitaalisen toimittamisen lähtökohdat
Kansallisarkistolla on kiinteistöjä ja tutkijasalipalvelua 9 eri paikkakunnalla. Tutkijasalikäynnit ovat kuitenkin 20 vuodessa vähentyneet 80 prosentilla. Turussa asiakkaita kävi keskimäärin 10–12 per aukiolopäivä vuonna 2024.
Samaan aikaan digitaalisen aineiston määrä on kasvanut huimaa vauhtia. Verkossa aineisto on kenen tahansa tutkittavissa, ajasta ja paikasta riippumatta.
Tutkijasalitilauksista keräämämme data kertoo, että suurelle osalle asiakkaistamme tutkijasali ei edes olisi välttämätön vierailukohde. He tilaavat kerrallaan vain yksi tai kaksi arkistoyksikköä. Tämän aineistotarpeen voisi hyvin täyttää digitaalisella toimittamisella.
Digitaalisena aineiston vaikuttavuus ja käyttömahdollisuudet kasvavat. Hämeenlinnan kokemukset osoittavat, että asiakkaat ovat palveluun pääosin tyytyväisiä.
Tutkijasalipalveluista ei luovuta
On tiedossa, että digitaalisen toimittamisen nykyinen toimitusvolyymi ei pysty palvelemaan isoihin aineistomääriin kohdistuvaa aikakriittistä tutkimusta. Toisaalta näyttö- ja käyttörajoitettuja aineistoja voi lakiin perustuvista syistä toistaiseksi käyttää vain tutkijasalien asiakaspäätteillä.
Näistä syistä emme ole luopumassa tutkijasalipalveluista. Määrä vain pyritään sovittamaan todelliseen tarpeeseen, jotta voimme jatkossakin palvella käytössä olevilla resursseillamme mahdollisimman montaa asiakasta.
- Kerran kuukaudessa on kaikille avoin tutkijasalipäivä, jolloin voi vapaasti tulla hyödyntämään tutkijasalipalveluita sekä käyttämään tilaamiaan aineistoja.
- Suuria aineistomääriä tarvitsevat asiakkaat voivat hakea lupaa itsepalveluasiointiin. Se on käytännössä normaalia tutkijasaliasiointia mutta ilman päivystäjän tarjoamaa apua. Itsepalvelu on mahdollista kuukausittain toistuvana useamman päivän tutkimusjaksona kerran. Lupa on voimassa yleensä 6 kk.
Tutkijasalipäivän ja itsepalveluasioinnin asiakasvirtoja seurataan käynnistymisen jälkeen ja palvelua kehitetään resurssien puitteissa saatujen kokemusten ja palautteen perusteella.
Tutkimushankkeiden kanssa voimme yhteistyössä digitoida laajojakin aineistokokonaisuuksia ennakoidusti. Aineistotarpeista kannattaa laittaa matalalla kynnyksellä viestiä kansallisarkistoon ([email protected]).
Uusi arkistointilaki mahdollistaa käyttörajoitettujen aineistojen etäkäytön. Lakiluonnos on valiokunnassa käsiteltävänä, ja todennäköisesti helmikuussa eduskunta voisi hyväksyä lain. Kansallisarkiston tavoitteena on saada palvelu asiakkaiden käyttöön vuoden 2026 aikana.
Lue lisää digitaalisesta toimittamisesta.
Tiedotetta muokattu: keskustelutilaisuus oli kutsupohjainen eikä avoin.
Lisätietoja
Päivi Happonen
Pääjohtaja
[email protected]
Mikko Eräkaski
Johtaja, Ohjaus- ja vastaanottopalvelut
[email protected]
Tutustu myös
-
22.12.2025 10:01
Turun ja Vaasan toimipaikat siirtyvät digitaaliseen toimittamiseen maalis-huhtikuussa
Valmistelu Turun ja Vaasan toimipaikkojen siirtymiseksi digitaalisen toimittamisen piiriin etenee. Paikkoihin hieman erilaiset toimintamallit.
-
16.12.2025 8:59
Toimittaja Unto Hämäläisen puhe Suomalaiset Venäjällä 1917-1964 -hankkeen päätösseminaarissa
Toimittaja Unto Hämäläisen kirjoitus Helsingin Sanomissa käynnisti laajan tutkimushankkeen.
-
15.12.2025 15:06
Yli 6 000 tuomittua – Kansallisarkiston tutkimushanke selvitti suomalaisten kohtaloita Stalinin vainoissa
Kansallisarkiston laaja tutkimushanke on selvittänyt ensimmäistä kertaa luotettavasti, kuinka monta Suomen kansalaista ja entistä kansalaista tuomittiin Stalinin vainoissa vuosina 1937–1938. Luvut ovat korkeita, mutta selvästi alhaisempia kuin julkisuudessa on usein esitetty.