Vuoden arkistoteko -palkinto Romano Missiolle
Arkistojen päivän toimikunta on myöntänyt Vuoden arkistoteko -palkinnon Romano Mission yhdistysarkiston luovuttamiselle Kansallisarkistoon. Tämä merkittävä ja laaja vuosille 1904–2016 ajoittuva arkistomateriaali on ollut tähän saakka tutkijoiden ja muiden asiasta kiinnostuneiden saavuttamattomissa.
Arkistojen päivän toimikunta on myöntänyt Vuoden arkistoteko -palkinnon Romano Mission yhdistysarkiston luovuttamiselle Kansallisarkistoon. Tämä merkittävä ja laaja vuosille 1904–2016 ajoittuva arkistomateriaali on ollut tähän saakka tutkijoiden ja muiden asiasta kiinnostuneiden saavuttamattomissa.
Romano Missio ry on Suomen vanhin valtakunnallinen romanijärjestö, joka on perustettu vuonna 1906. Romano Mission luovuttama aineisto kertoo Suomen romanien elämästä lastensuojelun, asuntopolitiikan, koulutuksen, kielen ja kulttuurin sekä kristillisen lähetystyön näkökulmasta. Aineisto piirtää pitkän ja ainutlaatuisen kaaren romanien osallisuuden eri vaiheista 1900-luvulla. Arkisto on laajuudeltaan 11 hyllymetriä ja se sisältää muun muassa asiakirjoja, kirjeitä, käsikirjoituksia, valokuvia, kaitafilmejä ja äänitteitä. Romano Mission toiminnan tuloksena syntyneiden asiakirjojen ohella aineistossa on myös runsaasti romanien ja pääväestön edustajien muuta kirjallista käsikirjoitusaineistoa. Aineistossa on arvion mukaan tietoa jokaisen suomalaisen romanisuvun historiasta.
Vuoden arkistoteko -kunniamaininta Digitalialle ja MikseiMikkelille
Arkistojen päivän toimikunta on päättänyt myöntää Vuoden arkistoteko -kunniamaininnan Digitalian ja MikseiMikkelin koulutushankkeille, jota ovat lisänneet merkittävällä tavalla arkistoinnin ja asiakirjahallinnan digitalisaatiossa tarvittavaa tietämystä ja ammattitaitoa.
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Kansalliskirjaston ja Helsingin yliopiston yhteinen tutkimusyksikkö Digitalia on Mikkelin kehitysyhtiö Miksein kanssa kehittänyt uudenlaista työelämän tarpeisiin vastaavaa digitoinnin koulutusta kolmessa EU-rahoitteisessa hankkeessa. Koulutuksissa on ollut lähes 70 osallistujaa paitsi Mikkelin seudulta, myös laajemmin muualta Suomesta muun muassa kunnista, museoista ja arkistoista.
Massadigitoinnin osaajakoulutuksen suunnitteluhankkeessa varauduttiin Kansallisarkiston massadigitointikeskuksen positiiviseen sijoittumispäätökseen Mikkeliin. Digitoinnin ammattilaiseksi -hankkeessa toteutettiin koulutusta digitoinnin asiantuntijoille ja digitoijille. Parhaillaan käynnissä oleva Digitoinnin taitajaksi -hanke tukee erityisesti asiakirjahallinnon työntekijöiden ja muiden työssään digitointiosaamista tarvitsevien digitaalisten taitojen ja digitointitaitojen kehitystä.
Lähde: Arkistojen päivän toimikunnan tiedote
Se även
-
28.4.2025 18:15
Sökning och användning av material är nu lättare än tidigare – Astia har förnyats!
Under hösten 2025 kommer sökfunktionen att vidareutvecklas.
-
29.4.2025 14:26
Städdag och avvikande öppettider i Fredsgatans forskarsal under Kristi himmelsfärdsveckan
Kristi himmelsfärdsafton den 28 maj. Fredsgatans forskarsal stänger klockan 16. Forskarsalen är stängd under Kristi himmelsfärdsdag torsdagen den 29 maj och fredagen efter, den 30 maj.
-
24.4.2025 13:00
Edvard Westermarcks arkiv upptaget i Unescos internationella världsminnesregister
Finlands femte bidrag till världsminnesregistret